About – Sinustako käsikirjoittaja?

Hei, etsitkö käsikirjoittajakoulutusta. Ehkä ammattiin saakka?

Pyrin aikoinani käsikirjoittajakoulutukseen silloiselle Elokuvataiteen laitokselle. Kolme kertaa. Minut hylättiin. Kolme kertaa. Ajattelin että minuahan ei hylkäys pysäytä. Päätin hankkia tietotaidot muualta. Tietotaitoja palasista keräten minusta tuli lopulta ammattikirjoittaja ja vuosia myöhemmin taitava dramaturgi.

Nyt haluan jakaa tietotaitoni sinulle.

Elokuvakäsikirjoittaminen on sellainen taiteenala että jos sinutkin on monta kertaa hylätty tai et ole ajatellut kelpaavasi niin usko pois, sinusta voi tulla käsikirjoittaja hylkäyksistä huolimatta.

Tiedät ehkä mitä aion seuraavaksi sanoa. Käsikirjoittaminen on työtä. Se vaatii intohimon, sitkeyttä. Aitoa kiinnostusta elokuvien ja sarjojen dramaturgisiin rakenteisiin. Käsikirjoittamisen tekniikkaan. Ihmisiin. Tarinoihin. Huumorintaju – se auttaa monen haasteen yli.

Pelkällä fiiliksellä ja taiteilijastatuksella ei pitkälle pötkitä. Välillä voi hetkeksi jättää työn hautumaan mutta luovuttaa ei saa. Ikinä!

Tämän sivuston käsikirjoituskoulutusten ja -valmennuksen aarreaitta on työn alla ja valmistuu käsikirjoittajiksi tähtääville 2023 syksyllä. Pysy kuulolla.

Jos haluat ennakkotietoja kurssien ja koulutusten aukeamisesta ja ilmaisesta materiaalista, liity sähköpostilistalle meilaamalla minulle

eeva.tikka@elisanet.fi

Ilmoita samaiseen osoitteeseen, jos et halua enää meilejä.

Käsikirjoittamisen oppimiseen et välttämättä tarvitse instituutioita vaan hyvät ohjeet ja ahkeran kirjoittajan mielen. Syksyllä 2023 avautuvia koulutuksia odotellessa, lue ja katso vanhoja klassikkoleffoja ja tutki esim. Peter von Baghin analyyseja klassikkoelokuvista. Elokuvallinen yleissivistys on tärkeä osa elokuvan käsikirjoittajan ammattitaitoa. Vanhoista leffoista ja niiden toisinaan nykyihmiselle ylidramaattisista asetelmista saattaa löytyä avaimia sinunkin tarinasi emotionaalisiin jännitteisiin.

TULEVIA AIHEPIIREJÄ:

Klassikot! Niitä ei voi kuin rakastaa.

Käsikirjoittaja palkka

Käsikirjoittaja työpaikat

Käsikirjoittaminen ammattina

Käsikirjoitus opiskelu

Käsikirjoittaminen koulutus

Opiskelu – käsikirjoitus ennakkotehtävät, pääsykoe

Käsikirjoitus malli tai esimerkki – pääosin englanniksi

Käsikirjoittaminen elokuva ja sarja kokemuksia

Elokuvan käsikirjoitus

Sarjan käsikirjoitus malli -esimerkkejä formaatista (linkkejä)

Kaisu Willing käsikirjoituskurssi – odotahan vaan, syksyllä 2023 päästän irti tuottaja Kaisu Willingin ja saat kuulla tuottajan suorat sanat niille kirjoittajille jotka yrittävät olla taiteilijoita sen sijaan että ajattelisivat tuotetta, siis sitä mikä tuottajia kiinnostaa eniten – käsikirjoitus joka myy, mieluiten kansainvälisesti! 🙂

Kannustavia ajatuksia:

The way to get started is to quit talking and begin doing.

Walt Disney

It is our choices, Harry, that show what we truly are, far more than our abilities.

J. K. Rowling

Don’t cry because it’s over, smile because it happened.

Dr. Seuss


Let’s build something together.

Get in touch!

Page updated 2023-05-25