Tarinainformaatio – mistä kirjoittaja kirjoittaa?

Tarina syntyy monikerroksisesta kudelmasta, johon kuuluvat kirjoittajan mielikuvat maailmasta ja elämästä. Tarina syntyy kirjoittajan toiveista ja unelmista, peloista. Käsikirjoituksen teksti/kerronta syntyy paitsi käsikirjoittamisen teknisestä osaamisesta, taidosta ja teoriasta, elokuvakerronnan konventioista, isosti myös kirjoittajan emotionaalisesta kokemushistoriasta, analyyttisesta taidosta siirtää havaintoja tekstiin. Muutamia mainitakseni.

Kuinka tarina syntyy, on moninainen prosessi mutta otan esille yhden minua erityisesti kiinnostavan syntytavan, koska se selittää samalla jänniterakennetta ja sitä, kuinka kohtauksen tuleminen ymmärrettäväksi vaatii tietyn määrän ja tietyn laatuisen tarinainformaation kirjoittamista. Tämä siis, jos kirjoittaja haluaa saada lukijan kokemaan juuri jotain tietynlaista, joka muistuttaa kirjoittajan omaa kokemusta.

Käsikirjoitus kirjoitetaan lukijaa varten. Lukijan tulee saada siitä audiovisuaalinen kokemus, joka ei koskaan voi olla sama kuin kirjoittajan tai kenenkään toisen kokemus. Siksi tarinan siemen, joka lähtee kirjoittajan omasta emotionaalisesta kokemuksesta jonkin tietyn kohtauksen/ mielikuvan suhteen, jota kokemusta ajatellessaan kirjoittaja syttyy liekkeihin: ”Miten lumoavaa! Tämän haluan kirjoittaa ja tämän tuottajani varmasti haluaa ottaa kehittelyyn!”

En muista mikä oli elokuvan nimi tai kirjoittaja mutta sen elokuvan käsikirjoitus alkoi rakentua kirjoittajan mielikuvasta/kokemuksesta/visiosta ilta-auringossa kylpevästä viljapellosta, jota tuuli hiljalleen pyyhkäisee. Tarina voi siis alkaa kehittyä minkä tahansa kirjoittajan vision ympärille, kun visio tai kuva herättää kirjoittajan eläytymään, kokemaan.

Jos kirjoittajalla on valmis tuottajaverkosto ja meriittiäkin kirjoittajana idea ehkä otetaan kehittelyyn, kunhan kirjoittaja saa siitä aikaan ehkä vain epämääräisenkin tarinan pitchauksen, tai ehkä jopa jonkinlaisen synopsishahmotelman. Oletetaan että näin käy, koska jatko on oma tarinansa. Minua kiinnostaa nyt eniten se millaista tarinainformaatiota vaaditaan, jotta tuo kirjoittajan kokema, hänet itsensä sytyttävä kohtaus vaatii tuekseen, jotta sen ihmeellisyys on lukijankin koettavissa.

Kohtaus, jota kirjoittaja ajattelee ja joka on hänet sytyttänyt, on kompakti täydellinen kohtaus kirjoittajan kokemuksena. Kohtaus/visio/kuva aivan kuin syttyy elämään runsaana, dramaattisena ja kirjoittaja saattaa jopa vieräyttää muutaman kyyneleen sitä kohtausta ajatellessaan. Kirjoittajan kokemus kertoo, että kohtauksen ympärille on jo rakentunut kokonainen maailma ja tarina. Se tarina tulee saada esiin ja muutettua tarinainformaatioksi. Kohtaus voi olla missä tahansa kohdassa käsikirjoituksen 90 minuutin jännitejanaa.

Sanotaan vaikka — hmmm? – … Mies saapuu reppu selässään metsäpolkua pitkin ränsistyneelle talolle. Hän lähestyy ovea, pysähtyy hetkeksi, katsoo taakseen ja antaa katseensa kulkea pihassa. Mies ojentaa kätensä, epäröi, mutta sitten työntää ovea kuin kokeeksi. (kohtauksen käänne on se, kun mies päättää avata oven epäröityään) Ovi aukeaa.

Jos kirjoittaja sanoittaisi kohtauksen näin niin jotain siitä puuttuu, eikö totta? Lukija voi vain ihmetellä miksi kirjoittaja tämän kohtauksen vuoksi kyynelehtii. Jos kirjoittaja ei saa omaa kokemustaan kohtauksesta teknisesti purettua tekstiksi, jännitteisiin, erityisesti tarinainformaatioon joka kohtausta EDELTÄÄ ja jos kirjoittaja ei osaa istuttaa tarinainformaatioon TULEVAA niin kohtaus on tyhjä, parhaimmillaan ohut ”establishing shotin” kaltainen varsinaiseen draamaan johtava kuva.

Kuitenkin nyt oletamme, että juuri tämä kohtaus on jotenkin aivan erityinen kirjoittajalle. Millaista edeltävää tarinainformaatiota tämä kohtaus vaatii, jotta se voisi tarjota lukijalle edes likimain jotain kirjoittajan kokemaa?

Kirjoittajan täytyy osata kirjoittaa sellaista tekstiä, että se tuottaa lukijalle tiettyjä kokemuksia. Käsikirjoituksen tulee manipuloida lukijaa emotionaalisesti mutta mikä minusta on kiinnostavinta, käsikirjoituksen tulee herättää lukija eettisesti aktiiviseksi (tähän palaan usein). Tarinainformaation tulee kasvattaa jännitettä niin että lukijalla on tietoa miehestä, joka talon oven aukaisee, tietoa talosta ja tietoa syistä, jotka miehen talolle johdattivat. Se ei vielä riitä vaan avain on se, ansaitseeko mies olla talon ovella. Haluaako lukija, tuomareista suurin, että mies saa talolla jotain mitä mies haluaa/tarvitsee? Ja kun lukijalla on kaikki tämä tieto myös lukija saattaa vieräyttää kyyneleen tai pari.

Herätän kysymyksen tähän loppuun. Kun luit kuvauksen kohtauksesta ensikertaa, oliko mielestäsi mies hyvis (ehkä päähenkilö) vai pahis? Se salamannopeasti kokemukseksi muokkautunut lukemaasi tekstiä ”selittävä” tarinainformaatio, joka sai sinut ajattelemaan, että mies oli hyvis/pahis on juuri sitä tarinainformaatiota, jota kohtausta tulisi edeltää, jotta kohtauksesta tulisi ymmärrettävä lukijalle siten kuin sinä sen juuri koit.

Kun siis kirjoittaessasi eläydyt ja koet omaa tekstiäsi, jakun kirjoitat tiettyyn kohtaukseen liittyvää tarinainformaatiota, niin muista että jollei se sinun kokemasi tarinainformaatio ole tekstissä lukijan saatavilla ja lukijan ymmärrettävissä niin tarinasi ei koskaan tavoita lukijaa emotionaalisesti (jännitteen kokeminen) edes likimain sellaisena kuin toivoisit sen koettavan.

Gate of Stories

Page updated 2022-07-20 /Kuvat ja materiaalit copyright Eeva R. Tikka

Jos tarvitset materiaalia omiin koulutuksiisi niin ota yhteyttä, sovitaan krediiteistä – gateofstories@elisanet.fi